sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Pirkko Jalovaaran kokous Kallion kirkossa


Sunnuntai 28.9.08

Olemme jHs tänään menossa Kallion kirkkoon klo 17. Siellä alkaa silloin Pirkko Jalovaaran kokous, jossa on mukana myös Sylvia ja Jeff Scaldwell Englannista.

  • Rukousystävät

  • Tapahtuman nimenä on Jumalan rakkauden suurta juhlaa, parantavaa kosketusta ja uutta herätystä. Kirkko saattaa olla hyvin täynnä. Tapahtuma alkoi jo eilen lauantaina klo 15. En muistanut sitä, vaan mielessäni oli vain sunnuntai ja muistin, tilaisuus olisi sunnuntaina klo 15. Onneksi tapahtuma on kaksipäiväinen, joten ehdimme vielä mukaan.

    Tapasin Pirkko Jalovaaran mainostoimistoasioiden yhteydessä 80-luvulla. Silloin hänellä miehensä kanssa oli vielä oma mainosalan yritys. Myös aikanaan ollessani töissä Womenassa, Kirsti Paakkasen aikoinaan emannöimässä mainostoimistossa, Pirkko Jalovaara pyrki sinne töihin. Sen älkeen sitten tapahtuikin monenlaista ja Jalovaarasta tuli evankelista, joka rukoilee erityisesti sairaiden puolesta.


    Tämä kuva on Fathers House
    Europen sivulta lainassa
  • Father s House Europe
  • lauantai 27. syyskuuta 2008

    Eristyselämä on ohi


    Get Your Map

    27.9.08
    Lääkäri kehoitti meitä lähtemään risteilylle. Siis Tukholmaan tai tallinnaan. Katsotaan nyt, miten Jasmine jaksaa. tytön granut ovat olleet parissa tuhannessa. Nuhaa on ollut, kuten yleensäkin. Ei mitään uutta, vaikka nenäliinoja kuluu. Vasta-aineita eri sairauksille on kai niukasti jos ollenkaan.

    Kaksi ja puoli vuotta olemme Jasminen kanssa eläneet eristyselämää tytön leukemian takia. Ei ole saanut käyttää julkisia kulkuneuvoja, ei mennä minnekään, missä on ollut paljon ihmisiä ym. Nyt kun tytölle on määrätty saattohoito, vahva sytostaattilääkitys on lopetettu ja elinajasta ei ole tarkkaa tietoa, jos ehkä puoli vuotta enimmillään, sanoi Matti Korhonen. Ihmisten keinot ovat siis vähissä. Nyt kaikki on Jumalan kädessä, mutta niin on ollut tähänkin asti. Kuitenkin Raamatun mukaan uskovan rukous ja kätten päälle paneminen parantaa sairaan.

    Siunatkaa, älkää kirotko

    Glitter Photos


    Jos olisimme armollisia toisillemme, kulkisimme toisiamme siunaten ja osoittaisimme enemmän ystävällisyyttä ventovieraillekin, tämä meidän hyvä Suomemme olisi vielä parempi paikka elää ja asua. Nuorisomme ja lapsemme tarvitsevat enemmän rakkautta ja huolenpitoa. Jotenkin pitäisi tämä kulutushysteerinen kiireen ilmapiiri saada pysäytetyksi. Onko työpaikoillakin koko ajan painettava kuin viimeistä päivää? Oravanpyörässä pyörivät niin stressaantuneet vanhemmat kuin lapsetkin.

    Koulumaailmaan on kiire tullut samalla tavoin. On saatava paljon aikaan. Opettajilla on OPSinsa ja POPSinsa. Opetuksen tavoitteissa pysyminen on lasten hyvinvointia tärkeämpää. On kiirehdittävä ja käytävä läpi opetussuunnitelmien mukaiset asiat. Opettajalla ei ole tunnilla yhtä oppilasta kohden montaakaan minuuttia aikaa. Nykyisessä muodossa koulu voi olla monille ankea paikka. Koko koulusysteemi pitäisi uusia. Tehdä kouluista muitakin kuin pelkkiä opinahjoja. Yhteistä mukavaa tekemistä kouluissa on vähän. Koko ajan lietsotaan kilpailua paremmuudesta.

    Kouluissa ei ole nykyisin hiljaista ja rauhallista. Opettajille ei anneta arvoa ja kaikenlainen häiriökäyttäytyminen on jokapäiväistä. Hyvien käytöstapojen ja toinen toisensa kunnioittaminen on melkein olematonta. Oppilaita pitäisi opettaa myös antamaan arvoa itselleen, mutta opetuksessa keskitytään vain hyvien arvosanojen hankkimiseen. Monella lapsella epäonnistuminen yhdessä tai toisessa asiassa voi olla tie alkavaan alamäkeen. Epäonnistuminen kaverisuhteissa, rakastumisessa, oppiaineissa, yksikin näistä voi riittää. Nuoruus on herkkää aikaa, lapset ovat kuin muovailuvahaa, jota kaikki tapahtumat muokkaavat.

    Myöskään opettajilla ei aina ole valmiuksia auttaa vaikeuksiin joutunutta oppilasta. Ei joko ole aikaa tai tietoa asioista. Opettajakin voi olla nuori ja epäkypsä, eikä aina tiedä, miten selvittää konflikteja. Koulukiusaamiseen on vaikea puuttua, koska opettajankaan silmät eivät näe kaikkialle. Tai sitten ei ole aikaa puuttua ilmiselväänkään tilanteeseen.

    Olen kuitenkin sitä mieltä, että rakkaudellinen, ymmärtävä suhtautuminen toinen toiseemme muuttaisi kovan maailmamme siedettävämmäksi. Voisimme ruveta kouluissakin antamaan konkreettisia palkintoja ystävällisestä käytöksestä. Ja minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, sanotaa. Aikuisienkin keskuudessa näin opittu käytös alkaisi yhteiskunnassamme kantaa hyvää hedelmää. Myös ystävyydestä pitäisi kiittää. Glitter Photos

    torstai 25. syyskuuta 2008

    Media luo liikaa paineita

    Jos uutisotsikointi olisi vähäisempää, en mitenkään nyt vähättele tapahtunutta, paniikki ja pelot kouluissa olisivat vähäisempiä, eivätkä kaikki hörhöt innostuisi matkimaan.

    Nyt lehdet myyvät tälläkin viime murhenäytelmällä, ylimääräisiä uutislähetyksiä kimpoaa jokaisesta yksityiskohdasta jne.

    Kuitenkin, vaikka tilanne on se mikä on, elämistä on jatkettava eteenpäin, koulua käytävä, opiskeltava.

    Ylisuuri uutisotsikointi ei millään tavoin edistä mitään, se vain luo masentavaa ilmapiiriä kaikkialle ja ennen muuta lisää pelkoa. Järkyttävillä tapahtumilla mässäilyn on loputtava. Ihmisten on annettava rauhassa jatkaa elämäänsä. Niiden, jotka yhä elävät. Eikö kukaan huomaa jo toppuutella kaikkea turhaa uutisointia tapahtuman tiimoilta.

    Internettiä syytetään

    Nyt syytetään Internettiä siitä, että kouluissa tapahtuu kauheita. Entä TV, elokuvat, erilaiset väkivaltaiset pelit? Jos nämä ovat kaikki lisäämässä väkivaltaa, kristittyjen pitää ruveta näkymään niissä enemmän.

    Missä ovat nykyajan kristityt? Meidän pitää näkyä enemmän. On valloitettava viholliselle joutunut alue takaisin ja otettava käyttöön nykyajan tiedotusvälineet. Aamuhartaudet takaisin kouluihin. Uskovien on lakattava olemasta kalkittuja hautoja (Matt.23:27), meidän on nähtävä lähimmäistemme hätä ja kerrottava evankeliumi myös nuorelle kasvavalle polvelle. Me kristityt olemme vastuussa siitä, että ihmiset voivat löytää elämäänsä perusturvallisuuden, uskon tulevaisuuteen ja parempaan, myös iankaikkisenelämän toivoon ja Jumalan rakkauteen.

    tiistai 23. syyskuuta 2008

    Intian kristittyjen vainot/Esirukouspyyntö

    Sain maanantaina seuraavanlaisen tekstiviestin:
    Kiireellinen rukouspyyntö

    "Rukoilkaa Intian kristittyjen puolesta. Budhalaisäärikiihkoilijat polttivat viime yönä 20 kirkkoa ja suunnittelevat tuhoavansa 200 kirkkoa lisää Orissassa. He suunnittelevat myös tappavansa 200 pastoria seuraavan 24 tunnin aikana. Kaikki kristityt piileskelevät metsissä. Rukoile ja välitä rukouspyyntöä eteenpäin kaikille esirukoilijoille, jotka tiedät, että voimme huutaa Jumalan puoleen."

    LISÄYS/KORJAUS:
    Sain myöhemmin toisen tekstiviestin toiselta henkilöltä, jossa sanottiin viestissä olleen käännösvirheen: äärikiihkoilijat eivät ole budhalaisia vaan hinduja.

    torstai 18. syyskuuta 2008

    Uskoa koetellaan

    Jasminen LYP on edelleen täynnä viallisia soluja. Jotain 60% sanoi lääkäri. Kuitenkin veriarvot ovat olleet poikkeuksellisen hyvät. HB noin 140, trombosyyttejä sadan paikkeilla. Granut likimain 2000. Keskiviikkoinen LYP osoitti luuytimen edelleen olevan viallinen. Rukousta on jatkettava. Jumala on uskollinen ja Jeesus on synnit ja sairaudet vienyt ristille.

    keskiviikko 17. syyskuuta 2008

    En siis enää editoi tekstejäni?


    Ilmeisesti arkkipiispasta ei saa kirjoittaa, koska menetin kaiken 2.9.08 kirjoittamastani tekstistä. En ollut huomannut kopioida sitä minnekään, joten kyseisen tekstin palauttaminen kuvineen ei onnistu.

    Tekstistäni vain osa koski arkkipiispaa. Luterilaisesta kirkosta mainitsin sen verran, että ilmeisesti ko. laitos tarvitsisi taas Lutheria. Suurin osa kirjoituksestani käsitteli aivan muuta. Kertaan jotain muistumia tekstistäni.

    Tärkein kohta oli se, että olimme Jasminen kanssa Saalem seurakunnan kokouksessa sunnuntaina 31.8.08 klo 16. Se oli sunnuntai-iltapäivän jumalanpalvelus. Saarnan piti Klaus Korhonen, Saalemin nykyinen johtaja. Hän rukoili Jasminen puolesta kokouksen loppuosassa ja voiteli öljyllä. Sen jälkeen Jasminen vointi selvästi parani.

    Outoja katoamisia

    Yritin editoida arkkipiispaa koskevaa kirjoitustani 2.9.08, vaan enpä voinutkaan. Koko senpäiväinen teksti katosi sivulta kokonaan samoin kuin kaikki linkit, joita olin tekstiini laittanut. Ko. juttuja ei enää löydä Googlella ja silloin kun blogitekstini vielä näkyi, linkkejä klikatessa tuli ilmoitus, että kyseisestä tekstiä ei löydy tai se on poistettu!!!

    tiistai 16. syyskuuta 2008

    Kristus-päivä

    Kansan Raamattuseura on järjestämässä Turkuun tapahtumaa nimeltä kristus-päivä. Lisäinfoa on sivulla http://www.kristuspaiva.fi/

    Youtubessa on video asiasta. Se ei ole kovin onnistunut.
    http://www.youtube.com/watch?v=JPybjiLIjzc

    Katsoin mm. Vampulaa kartalta. Sieltä ei ole vielä mukana ketään.

    maanantai 8. syyskuuta 2008

    Maailmankello

    tiistai 2. syyskuuta 2008

    SENSUURIKO LIENEE KÄYNYT? Arkkipiispaan liittyvä kirjoitukseni on kadonnut

    EDIT 17.9.08: Kappas vain, että kun lisäsin myöhemmin linkin, jossa silloin oli näkyvissä koko tuo kohuttu haastattelu, sivu näkyi hyvin, mutta nyt tuo sivu on poistettu!!!?
    Itse en ole tuota Paarman haastattelua ollut lukenut silloin vielä, kun tuon nyt kadonneen tekstin kirjoitin.

    Kotimaan artikkeli näkyi vielä olevan netissä. Lainaan sen nyt tähän kokonaisuudessaan:

    "Arkkipiispa Jukka Paarma on ottanut kantaa homoseksuaalisuuteen Alma Median Helsingin toimituksen haastattelussa.

    "Minulla on se käsitys, että useimmilla homoseksuaalisuus on annettu ominaisuus. Ihmiset eivät siten ole vastuussa seksuaalisesta suuntautumisesta, Paarma sanoo haastattelussa", joka julkaistiin lauantaina muun muassa Aamulehdessä.

    Arkkipiispa myöntää, että homoseksuaalisuus tuomitaan Raamatussa yksiselitteisesti. Tieto homoseksuaalisuudesta on kuitenkin lisääntynyt Raamatun kirjoittamisen ajoista.

    Yhteiskunnan arvostukset ovat Paarman mukaan muuttuneet suvaitsevaisemmiksi. Homoystävällisyys lisääntyy koko ajan, hän sanoo.

    Arkkipiispa epäilee, että suhtautuminen homoseksuaalisuuteen jakaa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa syvemmin kuin naispappeuskiista."