torstai 23. lokakuuta 2008

Ihmettelyä kuntavaalien alla

Torstai 23.10.08

Katselin tuossa Kristillisdemokraattien Helsingin ehdokaslistaa. KD:n sivuilta olin laskevinani, että Helsingissä ehdolla on 83 henkilöä.

Ensimmäinen ihmetyksenaiheeni oli, että vain vajaalla neljäsosalla oli Internetissä sivusto, josta äänestäjä saataa saada heidän ajatuksistaan jotain selkoa. Siis 83 ehdokkaasta vain 20:llä oli jotenkin toimiva www. Yhden linkit eivät ainakaan KD:n sivuilla toimineet, tosin hänestä on Vaalituubissa kuitenkin selkeä video. Hänenkin olisi kannattanut heti tarkistaa sivujensa toimivuus oman puolueensa sivuilla. Nykyaikana olisi mielestäni käytettävä kaikki mahdolliset foorumit, jos aikoo päästä sinne, mihin pyrkii. Muut helsinkiläiset ehdokkaat eivät ole osanneet laittaa videota itsestään Vaalituubiin.

Netin käyttämättä jättäminen on mielestäni laiminlyönti jo sinänsä. Mitä tällaiselta ehdokkaalta voi odottaa, jos hän ei osaa käyttää nykyajan tiedotusvälineitä? Olenko liian kriittinen? Joukossa näytti olevan paljon nuoria ehdokkaita, joiden luulisi jo koulussa oppineen käyttämään tietokonetta. Myös iäkkäämmät ehdokkaat olisivat voineet pyytää jotakuta osaajaa tekemään itselleen sivuston, koska ehdokkaat kuitenkin varmasti käyttävät tässä vaiheessa avustajia moneen asiaan. Ehkä kahvinkeittäjäkin olisi osannut teknisesti tehdä ehdokkaasta sivuston, jos sisällön ehdokas itse osaa laatia vaikka paperille. Sehän on vähintä,mitä ehdokkaalta voi odottaa.

Nykyaikana emme tarvitse harrastelijoita sen enempää eduskuntaan kuin kuntien päättäviinkään elimiin. Elämme kovia aikoja ja edustajien on oltava todellisia osaajia. Valitettavasti kuitenkin parhaat puhujat ja julkisuudesta tutut ihmiset usein valitaan, vaikka heillä ei oikeasti ole muu kuin oma lehmä ojassa. Yhteisien asioiden toimeliaita ja viisaita päättäjiä me tarvitsemme.

Olisi myös saatava useampia ihmisiä eri tehtäviin eikä vain aina yksiä ja samoja joka paikkaan. Uskon, että näin asiat etenisivät paremmin. Kunnasta voidaan olla hyvin yhteydessä eduskuntaan ja päin vastoin, vaikka yksi ja sama henkilö ei istukaan molemmilla palleilla. Kuitenkaan esim. Helsingin vaalipiiristä ei eduskunnassa ole yhtäkään KD:n edustajaa.

Olisi hyvä myös äänestäjien perehtyä puolueen linjaan, sillä eihän yksittäinen jäsen voi poiketa varmastikaan yhteisestä linjasta (vrt. puoluekuri!?).

Nyt jos koskaan tarvitaan maamme puolesta paljon rukousta, että saisimme oikeat ihmiset oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, emmekä niitä, jotka olemme ansainneet. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

"Herran siunaus
22 Herra sanoi Moosekselle:

23 "Sano Aaronille ja hänen pojilleen: Kun siunaatte Israelin, lausukaa sille näin:

24 -- Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,
25 Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa
ja olkoon sinulle armollinen.
26 Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.

27 "Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni."


(Neljäs Mooseksen kirja 6.luku jakeet 22-27)

Saamme varmaan mekin tehdä näin Suomen kansalle, unohtamatta Israelin kansaakaan.
Siunatkaamme me myös nyt tällä tavoin Suomea ja Suomen kansaa (muulloinkin kuin kuntavaalien edellä):

Herra siunatkoon sinua, Suomen kansa, ja varjelkoon sinua, Suomen kansa,
Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa, Suomen kansa,
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi, Suomen kansa,
ja antakoon sinulle rauhan. Amen.


  • Katekismus
  • Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti