sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Ihmeitten aika ei ole ohi


Muistan, miten lapsena, joskus alle kouluikäisenä, jolloin asuin isovanhempieni luona maalla, pääsin mummon kanssa kirkkoon. Oli kaunis kesäinen sunnuntai. Kävelimme noin viisi kilometriä ensin kirkolle ja sitten myöhemmin takaisin. Linja-autot kulkivat harvoin. Matkat tehtiin useimmiten kävellen tai hevosella, joulukirkkoon mentiin reellä ajellen. Itse en tuosta jumalanpalveluksesta muista oikeastaan mitään, jotain kirkkorakennuksesta ja ihmisistä. Yleensä mummo kuunteli sunnuntaisin jumalanpalveluksen radiosta samoin kuin iltahartaudet. Silloin lasten piti olla hiljaa.

Nyt ajat ovat muuttuneet monella tavoin. Harvoin kuljetaan jalan enää minnekään. Useimmilla on oma auto käytettävissä. Matkat eivät useinkaan ole esteenä. Radiojumalanpalveluksia lähetetään edelleen ja TV:n ohjelmistoissakin on jumalanpalveluksia, tosin harvemmin. Mutta nyt meillä on Radio Dei ja TV7, jotka lähettävät koko ajan hengellisiä ohjelmia. TV7:n ohjelmia voi katsoa myös Internetin kautta, myös vanhempia ohjelmia arkistosta ja Radio Dei kuuluu myös netin kautta. Netistä voi katsoa hieman omituisen, kenties nuoriin tehoavan esittelyn: Radio Dei:n henkilökuntaa.

Tietokone on vienyt meidät aivan toiseen aikaan. Enää ei ole pakko lähteä kirkkoon tai hengellisiin tilaisuuksiin, jos matkat ovat pitkiä tai olet sairaana tai jokin muu syy estää sinua lähtemästä kotoa. Internetin kautta on mahdollisuus seurata hengellisiä tilaisuuksia reaaliajassa tai arkistoista jälkikäteen.

Yle Radio 1:n hartausohjelmia voi kuunnella netistä samaan aikaan kuin radiostakin, mutta myös muulloinkin.
Yle Areenalla on nähtävissä monia TV1:n ohjelmia, ei kuitenkaan jumalanpalveluksia. Myös monia MTV3:n, JIMin ja Nelosen ohjelmia voi katsoa maksutta.

Hengellistä antia TV7:n lisäksi saa katsomalla sunnuntaisin klo 11 tai klo 16 helluntaiseurakuntien kokouksia eri puolilta Suomea. NetMissionilla on myös tarjottavana laaja arkistomateriaali aikaisempia ohjelmia. Vastaavasti myös TV316 tarjoaa sekä suoria lähetyksiä että ohjelmavideoita. Nokia Mission tilaisuuksia voi samoin katsoa suorina lähetyksinä sekä videoituina arkistosta.

Eikä tässä vielä kaikki: saarnoja voi kuunnella Internetin välityksellä ja jopa käydä raamattukoulua.

Myös YouTubesta voi kuunnella mm. hengellisiä lauluja ja virsiä.

Ihmeitten aika ei tosiaan ole ohi. Ei ole vielä kovin kauan siitä, "kun isä lampun osti". Isovanhempamme, jotka syntyivät 1800-luvun puolella tuskin osasivat edes uneksia tällaisesta ajasta. He näkivät ajan, jolloin kylällä oli vain muutama radio ja minunkin lapsuudessani kaikilla ei ollut televisiota. Nykyisin, kun eletään digiaikaa, taaskaan kaikilla ei ole televisiota, mutta useimmilla on tietokone ja Internet-yhteys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti