torstai 8. tammikuuta 2009

Virtuaaliyhteisöistä


Torstai 8.1.2009
Nyt kun blogit ovat nousseet hittituotteiksi ja niitä on ilmestynyt todellakin kuin sieniä sateella Internet-maailmaan, jopa kauppiaiden myyntisivuilla on blogeja kaikkien myyntituotteiden esittelyn lomassa, olen huomannut yhden jos toisenkin pyörivän ilmiön kimpussa kuin herhiläinen, sallittakoon tämä banaalivertaus, kuka mistäkin syystä, osa taloudellista hyötyä tavoitellen.

Katja Tanskanen mietti juuri blogissaan tätä pingviini-ilmiötä:
"Internetpingviinien tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Saa nähdä, mitä Internetpingviinit saavat aikaan. Ovatko he pian haluttuja luennoitsijoita? Ajavatko he bloggausta pakolliseksi oppiaineeksi kouluihin? Tutkitaanko postauksia ja kommenttiketjuja yliopistoissa?" Useimmat tekstiä kommentoineet ovat ilmoittautuneet tämän internetpingviinien heimoon kuuluviksi, joskin joukkoon mahtui myös kevytsurffaaja.

Minua huvitti erityisesti Katja Tanskasen mietiskely bloggauksen mahdollisesta pakollisuudesta tulevaisuuden kouluissa sen jälkeen kun huomasin blogien perustamiskurssien tulleen jo Helsingin työväenopistonkin ohjelmaan. Itse vedin aikanaan nettikirjoittamisen kurssia joskus 2001 alkaen muutaman vuoden ajan samaisessa työväenopistossa. Silloin monet ihmettelivät, miten moiselle kurssille riittää aina porukkaa. Eli silloin vielä vierastettiin Internettiä ja "tietokoneyhteisöjä", jollainen meidän ryhmämme tavallaan oli.

Nyt on olemassa myös mikrobloggausta, jota sivusto nimeltä Sula Pinta käsittelee mm. sivuillaan. Skype+bloggaus on jo joidenkin harrastamaa puuhaa ja bloggaajien ja Facebook-ryhmien tapaamisia on ollut jonkin verran.
Sula Pinta esittelee itsensä seuraavasti: "Sula Pinta on ohjelmasarja median uusista ulottuvuuksista. Sarjan erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat uudet 3D-maailmat. Tekijät Yoe ja Tuija poimivat käsittelyyn verkkoviestinnän kiinnostavimpia uutisia ja tapahtumia ja haastattelevat muissa maailmoissa aktiivisia kiinnostavia persoonia. Ohjelmasarjan päämaja on Yoen Kievari Second Lifessa." Meneillään on kolmas tuotantokausi.
Suorasiteeraus jatkuu:

"Sula Pinta - tiimi on ryhtynyt kirjoittamaan yksityishenkilöille tarkoitettua sosiaalisen webin opasta. Työstämme käsikirjoitusta Google Docsissa ja keskustelemme työn edistymisestä viikottain Skypessä.

Aloituskappale Kohti luontevaa verkkoläsnäoloa on nyt julkaistu Sula Pinta - sivuilla. Se valottaa ajattelumme lähtökohtia ja kirjan tavoitteita.

Sosiaalisen median hengessä haluamme teidät mukaan kirjan tekemiseen. Siksi julkaisemme silloin tällöin keskeneräistä tekstiä ja audiota kirjapalavereista, jotka taltioimme kokonaisuudessaan itsellemme myöhempää referenssiä varten.

Tässä vartin mittaisessa keskustelunpätkässä pohdimme, kenelle ollaan kirjaa kirjoittamassa, miten lukijaa puhutellaan, miten suhtautua vakaumuksellisiin internetinvihaajiin ja mitä se tarkoittaa kun ihmiset sanovat “mulla ei o aikaa internetille”. Ajatukset ja näkökulmat ovat tervetulleita joko kommentteina tähän blogiin tai meilitse tuija miukumauku tuija piste tv tai yoe miukumauku iki piste fi.

Mielipiteitä läheisten käännyttämisestä netin sosiaalisten palveluiden käyttäjiksi on pyydetty myös Jaikussa."

Kuuntele tämä keskustelu (15 min.), joka on myös Sula Pinnan sivulta, niin tiedät enemmän. Tässä on myös heidän kysymyksensä. Kysymys liittyy heidän tekeillä olevaan yksityishenkilöille tarkoitettuun sosiaalisen webin oppaaseensa.
Tässä linkki Kievarin kalenteriin: Tapahtumia Kievarissa ja muualla Second life:ssa.

Katso myös "Sosiaalinen media ja ikäihmiset"-projekti Helsingin työväenopistossa.


3 kommenttia:

  1. Huh! Sinä kyllä jaksat olla energinen. Minä lyhistyisin, jos hoitaisin murto-osankin sinun töistäsi ja harrastuksistasi.

    Monipuolisesti pohdiskelet virtuaaliyhteisöistä.

    Toivon menestystä kaikille projekteillesi!

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Katja. En minä nyt niin kauhean energinen ole. Teen vain omaa surutyötäni tyttäreni poismenon jälkeen. Yritän pitää elämästä kiinni, vaikka olisin jo ollut valmis lähtemään Taivaan kotiin Jasminen kanssa.

    VastaaPoista
  3. En tiennyt, että olet kokenut noin suuren menetyksen.

    Minulla ei ole läheistä suhdetta uskontoon; en siis osaa lohduttaa sinua sillä kielellä, josta sinulle eniten olisi lohtua.

    Toivon voimia elämääsi!

    VastaaPoista