sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Viattomien lasten päivä eli neljäs joulupäivä

Kuva: nukkela.fi


28.12.2008 sunnuntai

Wikipediasta voi lukea: "Viattomien lasten päivä on kristinuskossa juhlapäivä, jota vietetään niiden beetlehemiläisten lasten muistoksi, jotka kuningas Herodes Matteuksen evankeliumin 2. luvun mukaan surmautti. Ruotsissa ja Suomessa viattomien lasten päivä oli pyhäpäivä ennen vuotta 1774."

Suomen ev.lut. kirkon seurakuntatyön kehittämisivuilla Jumalanpalveluselämä Viattomien lasten päivän kohdalla on paljon tekstiä. Sivuston uudessa Kirkkovuoden kalenterissa tämä 28.12. on omistettu Jeesukselle pakolaisena Matt. 2: 13-21:

"Joulukuun 28. päivänä muistellaan Herodeksen lastenmurhan uhreja sekä Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen pakoa Egyptiin. Tapaninpäivän tavoin tämäkin päivä muistuttaa, että uskoon kuuluu valmius marttyyriuteen ja vaino Jeesuksen tähden voi kohdata myös sivullisia. Päivä muistuttaa lisäksi Jeesus-lapsen ihmeellisestä pelastumisesta. Jumalan Poika säästyi Vapahtajan tehtävää varten."

Liturginen väri on valkoinen tai punainen. Sivun muut teemat ovat 2. Moos. 1: 22-2: 10 (joka kertoo siitä, miten farao määräsi kaikki vastasyntyneet poikalapset surmattaviksi, koska hebrealaisilla oli paljon lapsia. Tältä tuomiolta Mooses pelastui, koska Jumalalla oli häntä varten suuri tehtävä) sekä 1. Piet. 4: 12-16 (Kristityn kärsimykset Jeesuksen nimen tähden).

Tänään meidän on myös syytä muistaa niitä lapsia, joiden ei ole annettu syntyä tähän maailmaan. Meillä Suomessa tehdään noin 11 000 aborttia vuodessa. Siitä kun uusi aborttilaki tuli voimaan 1971, abortteja on tehty noin puoli miljoonaa. Tätä voi sanoa jo kansanmurhaksi. Mitä se sitten onkaan koko maailmassa. Tiedän, että Israelissakin tehdään noin 150 aborttia päivässä. Tuskin nämä kaikki jo ennen syntymäänsä surmatut ovat olleet jotenkin vammautuneita tai sairaita sikiöitä.

Aborttilaki

Ihmisoikeusjärjestö Pro Life Suomi ry on perustettu puolustamaan syntymättömien lasten oikeuksia.
Sivuilta voi lukea mm.:

"Vuoden 1970 entistä vapaampi aborttilaki sallii abortit myös sosiaalisista syistä (jotka ovatkin indikaationa valtaosassa tapauksista). Aborttilaki sallii nykyisessä muodossaan käytännössä vapaan abortin 12. raskausviikolle asti, erityisluvalla 20. viikolle ja syntymättömän lapsen epäillyn vammaisuuden takia 24. viikolle asti.

Näin laki ei ainoastaan aseta syntymättömiä lapsia äärimmäisen huonoon asemaan, vaan antaa vielä enemmän aikaa vammaisten lasten abortoimiseen. Suurin osa aborteista suoritetaan kuitenkin sosiaalisin perustein terveille lapsille.

Aborttien lukumäärä on huippuvuodesta 1973 (yli 23.000 aborttia) laskenut noin reiluun 10.000 aborttiin vuosittain, mikä edelleen vastaa noin yhtä koululuokallista lapsia joka päivä. Lisäksi aborttikäytännön luoma kuva ihmisarvon määräytymisestä (syntymättömän) ihmisyksilön iän perusteella on edistänyt abortoivien "ehkäisyvälineiden" räjähdysmäistä leviämistä: mm. kierukka ja osa ehkäisypillereistä toimii kokonaan tai osittain abortoivasti raskauden varhaisessa vaiheessa."



Jos kestät, voit katsoa videoita ja kuvia silvotuista pienokaisista, jotka ovat pikkuisen nuken kokoisia. Tämä tappaminen on Suomessa rutiinitoimintaa verovaroin.
22 kelvotonta väitettä abortin puolesta

Kuva:Posti

Lapsen oikeuksien julistus

Somalia ja Yhdysvallat ovat ainoat valtiot maailmassa, jotka eivät ole vahvistaneet lasten oikeuksien sopimusta.

Lapsen oikeuksien sopimus lyhennettynä

Muistakaamme myös, että
yhä kuolee tuhansittain viattomia lapsia ilman riittävää ravintoa tai terveydenhuoltoa ja aikuisten käymien sotien uhreina.

LISÄYS:

KUTSU
VIATTOMIEN LASTEN PÄIVÄNÄ MUISTOTILAISUUS ABORTISSA KUOLLEILLE JA KUTSU PARANNUKSEEN


Ihmisoikeusjärjestö Pro Life Suomi ry järjestää Helsingissä Hotelli Arthurin juhlasalissa, Vuorikatu 17, Viattomien lasten päivänä 28.12. klo 17.00 muistotilaisuuden abortissa kuolleille lapsille. Tahdomme kunnioittaa näiden yli 500.000 Suomessa murhatun pienokaisen muistoa. Tilaisuus on myös kutsu parannuksen tekoon siitä välinpitämättömyydestä, jolla olemme tähän hirvittävään kärsimykseen ja vääryyteen vuosikymmenien ajan suhtautuneet. Uskomme, että Jumala voi ja haluaa puuttua aborttiasiaan Suomessa. Tilaisuus on avoin kaikille ja sinne voivat tulla myös lapset. Tilaisuudessa ei ole esillä aborttikuvia, mutta luonnollisesti asiasta puhutaan avoimesti.

Lisätietoja:
Mika Ebeling, p. 050–357 3824
puheenjohtaja
Ihmisoikeusjärjestö Pro Life Suomi ry.

EDIT: LISÄÄN LINKIN, JOSTA NÄKEE VAUVAN KEHITYKSEN KOHDUSSA:
SIKIÖN KEHITYS

Ajatellaan, että tämä vauva on saanut alkunsa jouluaattona 24.12.08.
Tästä voi seurata lapsen kehitystä:

5 kommenttia:

  1. Enpä saata katsoa niitä kuvia tai videoita. Itse olen lapseton, ja jo iälläkin, joten ehkäpä pääsen joskus isoisäpuoleksi.

    Silti, kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Äijä. Onko nimimerkkisi karjalainen? Minä sanoin aikanaan isoisääni äijäksi, se tarkoitti siis isoisää, eikä ollut samanmerkityksinen kuin äijä kirjakielessä. Nykyisin tosin äijä-sanalla on uusia vivahteita kuten äijäenergia yms.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tämä on enempi tätä nykyäijyyttä, olen keskiäkäinen äijä.

    VastaaPoista
  4. OK. Kovinkin keskiÄKÄINEN? :-) Karjalanmurteessa äijiä olivat kyllä kaikki ukit, taatat, vaarit ikäjakautumasta riippumatta, mutta nykyisin tämä murresana ei varmaan ole missään enää käytössä.

    VastaaPoista
  5. En saata minäkään katsoa kuvia äitinä.

    Olen nuorella iällä aikoinaan miettinyt tämän asian henkilökohtaisella tasolla selväksi, enkä voi olla ihmettelemättä millaisella välinpitämättömyydellä enemmistö asiaan suhtautuu. "Perhesuunnittelun muoto", järkyttävää...

    VastaaPoista