keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Millaista on taivaassa?

Kuuntelin vihdoin tänä iltana CD:n, jonka sain lainaksi A:lta joskus viime viikolla. Siinä ekonomi Kalevi Helimäki kertoo, mitä hän sai kokea tammikuussa 1992. Kuuntelin Taivasmatka-CD:n kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla minua itketti, kun ajattelin Jasminea ja kaikkea häneen liittyvää.
Helimäki kertoo näystään, jonka hän näki ennen tyttärensä kuolemaa. Hän sai käydä taivaallisessa uudessa Jerusalemissa ja Paratiisissa ja nähdä siellä poikansa ja muita sukulaisia. Myös Kuoleman portin hän sai nähdä ja miten osa ihmisistä joutui Tuonelaan.
Enkeli puhui hänelle myös Raamatun kohdasta Jes 26:19-21.
Aika vaikuttava CD. Sitä voi varmaan vieläkin tilata osoitteesta www.puheet.fi

CD:n voi kuunnella myös osoitteesta Kallen kotisivut (kesto 25 min.)

Tänään löysin myös minulle uuden mielenkiintoisen sivuston Neste TV:n:
"Neste Television Network - TV-JA RADIO OHJELMIA, VIDEOITA, PUHEITA, KIRJOITUKSIA YM. Voit Katsoa näiltä sivustoilta ilmaiseksi Kristillisiä TV-kanavia 24h vuorokaudessa tai kuunnella Radio-ohjelmia ym."

4 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, pitääkin käydä Kallen kotisivuilla tuota kuuntelemassa. Sain tänään uuden koneen ja tällä voi jotain tehdäkin ettei heti tilttaa kuten edellinen.

    Voimia sinulle ja ihanaa, aurinkoista kesäpäivää!

    VastaaPoista
  2. Sen mitä me tiedämme Taivaasta ja siitä, mitä siellä on, on ilmoitettu meille Raamatussa.

    Kaikki se mikä menee yli sen, on ihmisten oman pään tuotetta, unia
    ja toiveita tai muuta sielullisperäistä ilmestystä, olkoon kuinka kauniita näkyjä tahansa.

    Apostoli Paavalikaan ei kertonut
    taivasnäkyjään, vaan sanoi, ettei
    ole lupa niistä puhua. 2 kor.12 luku.


    Tärkeintä ihmiselle on että
    saa syntinsä anteeksi Jeesuksen
    Kristuksen ristinkuoleman takia, ja se on kaikkein suurinta.

    Nyt on ihmeitten ja merkkien ja näkyjen erikoisaika! Ihmiset etsivät uskoa Jumalaan, mutta heille tarjotaan kaikkea muuta.

    Usko ei synny ihmeistä, vaan Jumalan Sanasta, Jeesuksen Kristuksen Evankeliumista.

    VastaaPoista
  3. Savisudille:
    Kiitos kommentista, Savisuti. Toivottavasti uusi koneesi on toiminut hyvin.

    Anonyymille:
    Kiitos kommentistasi. Olisi kiva, jos rohkenisit käyttää omaa nimeäsi tai edes nimimerkkiäsi.
    Saammehan me kertoa näkyjämme ja uniamme, ymmärtääkseni sitä ei ole missään kielletty. Suomessa on myös sanan-ja uskonvapaus,onneksi.
    Varmasti Paavalia kiellettiin kertomasta,koska hän niin on sanonut.
    Jos kieltoa ei ole, niin kai silloin voi oman kokemuksensa tuoda julki, jos sen hyväksi kokee.
    Niin, "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta."(Room. 10:17).

    VastaaPoista
  4. Tämä on ihmeellinen taivasmatka! Olen käynyt kuuntelemassa tätä usein ja lähettänyt myös ystäville kuunneltavaksi. Ihanaa kun Herra antaa lapsilleen unien ja näkyjen kautta lohdullista tietoa mitä meillä on edessä. Mennään sitä kohti, iloiten!

    VastaaPoista