torstai 16. toukokuuta 2013

Opettelun askelmilla: Suhtautuminen maahanmuuttajiin

To 16.5.2013

Suomalaiset eivät ole rasisteja, vaikka monesti niin väitetään. Me vain olemme niin kuin muutkin.
Vierastamme vieraita, epäilemme mieluummin kuin uskomme. Emme luota tuntemattomaan, kyräilemme, kun näemme jotain outoa. Eikös sitä sanota itsesuojeluvaistoksi?

Monesti nämä ovatkin ihan hyviä asioita, kun niitä ei viedä liian pitkälle, jolloin pahimmillaan ollaan jo vihapuheissa, rasismissakin, itsekkyyden ja ymmärtämättömyyden syvyyksissä.

Ihonväri ei kuvasta sitä, mitä ihmisen sisimmässä on. Ei myöskään nenän muoto, hiusten väri, pituus tai paino eikä ikäkään olit sitten vauva tai vaari. Huonommuutta tai paremmuutta ei lisää koulutus tai kouluttamattomuus, vaan ihmisinä ollaan samanarvoisia puolueesta, suvusta, katsantokannasta, heimosta, rodusta riippumatta. Ei silläkään ole väliä, olemmeko landepaukkuja vai stadilaisia, Mansesta tai Turust.

Kuva: Clipart
Itse olen opetellut kestämään erilaisuutta monien elämänvaiheiden kautta. Olen asunutkin niin monessa paikassa, että en tunne olevani mistään kotoisin. Vaikka en ole maahanmuuttajien jälkeläinen, tiedän kyllä, mitä on kun omaisuus jää toiseen maahan. Molempien vanhempieni sukujen omaisuus on riistetty pois väkipakolla, maat ja metsät ja talot jäivät aikoinaan miehitettyyn Karjalaan, Kannakselle, missä isovanhempieni peltoja pitävät kesannolla tai viljelevät nyt toiset. Molempien vanhempieni suku sai aloittaa kaiken alusta.

Äitini, joka oli 14-vuotias sodan syttyessä, sai niellä pilkkahuutoja sekä sukunimenväännöksinä että emakkonimittelyinä. Evakot kun eivät paikoin olleet joidenkin mielestä edes ihmisiä, emakoita vain. Nämä olivat sitä äärimmäisyyttä, mitä tavataan jo eläinkunnassa. Noin 430 000 suomalaista menetti kotinsa, karjalaisia, petsamolaisia ja Sallasta. Heidän oli pakko muuttaa muualle Suomeen. Sellaisen väkimäärän siirtyminen omilta asuinpaikoiltaan äkkiseltään oli varmaan pelottavaa niistä, jotka eivät joutuneet pois kotikonnuiltaan tässä harvaan asutussa maassa, jossa muutenkaan ei ollut paljon ihmisiä missään. Vielä 2000-luvulla olen kuullut karjalaisten haukkumista ihan sivistyneen tuntuisen ihmisen suusta.

Olen itse asunut elämäni aikana monella paikkakunnalla ja ollut sekä syntyperäinen että junantuoma, joten vaikka olenkin syntyperäinen suomalainen, yritän miettiä, millaista olisi olla maahanmuuttajan tilanteessa.

Tässä kristityssä maassa meidän tulisi muistaa Raamatun ohjeet, sillä Jumala todellakin antaa meille selkeät ohjeita siihen, miten meidän tulee suhtautua muukalaisiin:

Kun muukalainen asuu luonasi teidän maassanne, älkää sortako häntä.
Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niinkuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niinkuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

Kirottu olkoon se, joka vääristää muukalaisen, orvon tai lesken oikeuden. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen'.
Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niinkuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niinkuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

Näin sanoo Herra: Tehkää oikeus ja vanhurskaus ja pelastakaa ryöstetty sortajan kädestä; muukalaiselle, orvolle ja leskelle älkää tehkö vääryyttä ja väkivaltaa älkääkä vuodattako viatonta verta tässä paikassa.

Älä tee vääryyttä kurjalle ja köyhälle palkkalaiselle, olipa hän veljiäsi tai muukalaisia, joita asuu maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella.

Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.

Ja sitten tulkoon leeviläinen, jolla ei ole osuutta eikä perintöosaa sinun rinnallasi, niin myös muukalainen, orpo ja leski, jotka asuvat sinun porttiesi sisäpuolella, ja he syökööt ja tulkoot ravituiksi, että Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua kaikissa kättesi töissä, joita teet."

Muukalaista älä sorra, sillä te tiedätte muukalaisen mielialan, koska itsekin olette olleet muukalaisina Egyptin maassa.

Älä vääristä muukalaisen äläkä orvon oikeutta, äläkä ota lesken vaatteita pantiksi.



1 kommentti:

  1. 5. Moos. 27:19 "'Kirottu on jokainen, joka riistää muukalaiselta, orvolta tai leskeltä hänen oikeutensa.' Ja kansa sanokoon: 'Aamen.' [Jer. 7:6, Jer. 22:3]"

    VastaaPoista